tiistai 24. joulukuuta 2013

Hyvää joulua!

Nemo ja Emma sekä koko muu komppania toivottaa hyvää, rauhallista ja rentouttavaa joulunaikaa!!

tiistai 6. elokuuta 2013

Pallon perässä

Elokuun kunniaksi muutamat tyylinäytteet Emman ja Nemon palloleikeistä ja onpa siellä joukossa yksi lentävä sikakin!


Päivittelyä

Niin kuulumisten kuin päivittelemättömyydenkin osalta.. Mutta päivittämättömyydessä vetoan alku kesästä (ainakin minua) vaivanneeseen kuvien lisäys ongelmaan, en nimittäin saanut lisättyä ainuttakaan kuvaa ja muutaman kerran turhaan taisteltua annoin asian olla, näköjään koko kesän! No, mutta nyt tuntuu taas toimivan, joten täältä pesee!

Toukokuun lopussa menoa vauhdittavat hoitokoirat Ellu ja Mini, jotka viihtyivätkin seurassamme kokonaiset 10 päivää :)
Neidit ja Nemo kesäaitauksessaan, jossa musta koira ei halunnut pysyä (eikä Minikään (kuvassa pöydällä!) aina)
 
Siskokset Ellu & Emma
Käytiinpä me jopa kerran Emman kanssa näyttelyssäkin, kotikisoissa Orivedellä, laihoin tuloksin (ja kuvin, koirasta ei yhtäkään kuvaa! Voiko se olla edes mahdollista??!) EH eli erittäin hyvä.

"Hyväntyyppinen aavistuksen pitkä aikuinen narttu, hyvä pää, silmät voisivat olla tummemmat. Hyvä kaula ka sen kiinnitys. Hyvät raajat, niiden luusto ja kulmaukset. Liikkuu vaivatta, hivenen ulkokierteisesti edestä. Koiran pituus korostuu liikkeessä." Tuomarina Marianne Holm

No, ehkä Emma oli vaan liian _pitkä_ kuvaan juuri tuona päivänä..

Sitten on rentouduttu, välillä mökkimaisemissa tai vaan kotona..


Herkuteltu yhdessä
ja vietetty Emman 3-v synttäreitä 12.7.!!
polskittu..
.. ja toimittu uimavalvojina vuoron perään


.. vahdittu lasten leikkejä..
ja leikitty kesäkahvilaa siinä missä muutkin ;-)
otettu aurinkoa
ja sitten taas menty milloin minkäkin perässä..
.. ja sitten taas istuttu yhdessä :)
Käytiinhän me Emman kanssa agilityn alkeiskurssillakin, mutta siitäkään ei tietenkään ole yhtään ainutta kuvaa, no ehkä korjaamme tilanteen syksymmällä, jos pääsemme harrastusta jatkamaan.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Maaliskuun kuulumisia

Reilu viikko sitten vietettiin Ketunpolun kasvattien koulutuspäivää Längelmäellä tottiksen ja agilityn merkeissä. Emman kanssa saatiin Ainolta ja Virveltä varsin hyviä vinkkejä ja ohjeita agilityn ihmeelliseen maailmaan, A ja puomi, jotka on tähän mennessä olleet Emmalle vaikeimpia, menivät kuin niissä ei olisi koskaan mitään ongelmia ollutkaan, mahtavaa! Koira menee kyllä jo hyvin, mutta ohjaajalla on vielä tekemistä.. se valssaus, se valssaus.. Myös tottispuolella saatiin hyviä vinkkejä, joiden avulla toivottavasti saadaan sekin homma liikkeelle. Myös Nemo kävi agilityhallin puolella ja kokeiltiin siinä sitten päivän päätteeksi huvikseen muutamat esteet, hyppy, puomi ja putki, siellähän se Herra hömpötti siihen malliin kuin olisi vanha tekijä :D
Emman kanssa on nyt pyritty käymään agility harkoissa kerran viikossa, ohjausta ei aina ole tarjolla, mutta sitten on vaan käyty tuttuja esteitä läpi omatoimisesti, eilen harjoiteltiin jopa muutaman esteen sarjoja. Emma tuntuu innostuvan ja tykkäävän kerta kerralta enemmän, joten tätä jatketaan, vaikka tässä vaiheessa onkin intoa enemmän kuin taitoa! Täytyy ottaa joku kerta Tomi ja A mukaan, niin jos vaikka saataisiin kuvia/videomatskua harjoituksista ;-) Tottiksen osalta ollaan myös löydetty porukka, johon päästiin mukaan treenaamaan ja oppia saamaan, joten toivon mukaan silläkin saralla alkaisi edistystä tapahtua ja joskus vielä päästäisiin sinne BH- kokeeseen asti.. Näyttelyiden saralla taitaa olla ohjelmassa Orivesi kesäkuussa ja oliskohan sitten erkkari heinäkuussa?
Emppu kävi hiihtolomalla meitä viihdyttämässä
Ja loput kuvat on eiliseltä lenkiltä, aurinko paistoi niin mukavasti, että oli suorastaan pakko ottaa kamera mukaan!
"Laitahan koira tosta vähän rexonaa, sä oot ihan hikinen!"

torstai 14. helmikuuta 2013

Hyvää ystävänpäivää!


Kilpajuoksua

Perheen pieninkin on jo lyhyessä ajassa oppinut, että Emman ruokakuppi on ainut johon saattaa joskus (=lähes aina) jäädä jotain. Nemo on sen verran tarkka kuppinsa putsaaja, että sinne on turha edes mennä, siispä meillä onkin porukalla kilpajuoksu sinne Emman kupille..
Ensin odotellaan portin takana, että koirat on syöneet..
Emmakin on viimein valmis ja kilpailu alkaa..
Pienin ehti tällä kertaa ensin..
.. mutta niin tämä kuin edellinenkin sapuskan havittelija jäi tällä kertaa ilman ja kuppi eväineen ehdittiin nostaa turvaan pieniltä näpeiltä ja suurelta ahmatilta! :D